Minea Blomqvist-Kakon blogi Golflehden numerossa 8 / 2014:

OMALLA OIKEALLA TIELLÄ


Seison ykköstiillä ja astun tuntemattomaan. En voi hallita, tietää tai edes arvata tulosta. Mutta millä ajatuksella lähden, sen voin päättää.

Mitä jos ajatuksia vainoaa pelon tunne – siis pelko siitä, mihin pieni golfpallo voi päätyä. Luin jostain sanonnan ”Älä anna periksi peloillesi. Jos sen teet, et kykene kuuntelemaan sydäntäsi.”

Näin mulle vähän kävi, eikä ajatukset ole vain yksinkertaisesti toimineet. Nyt pystyn katsomaan asiaa paljon paremmin ikään kuin ulkopuolelta, enkä panikoi tilanteessa. En jää epäonnistumisiin kiinni, vaan yritän voittaa itseni ja pyrin pienin askelin haastamaan sisintäni, jotta voisin vielä pelata lisää huippu-golfia.

Elokuun pitkän kisatauon jälkeen sain vihdoin onnistumisen Skotlannissa yllettynäni sijalla 13. Sain kovan flunssan samana päivänä, kun pääsin kisapaikalle. En voinut rehkiä. Tein vain välttämättömät valmistelut ja lepäsin kisaa varten. Se oli hyväksi mulle, koska otin itseni ja ajatusteni kanssa iisisti.

”TÄYDELLINEN SVINGI EI TAKAA VOITTOJA”


Samalla se muistutti siitä, että kisoihin ei mennä treenaamaan. Golf on peli, jota ei opi kovalla treenillä, siis työtunneilla. Täydellisellä svingillä ei taata voittoja. Pitää hyvin rehellisesti katsoa omaa peliään silmiin ja kehittää osa-alueita, jotka saavat pallon reikään vähemmillä lyönneillä. Hyvät pelaajat luottavat omaan tekemiseensä vähän rennommin ja säästävät energiaa pelirundeihin.

Syyskuun alussa Ruotsin kisassa vuokrasimme ihanan talon meren rannalta. Kävelin lähes joka päivä isoja rantakiviä pitkin pienelle tasanteelle tekemään kehonhallintaa. Tajusin, että en pääse perille, jos en hyppää tarkasti kiveltä toiselle, koska osa kivisti oli epävakaita. Oli siis oltava hetkessä.

Ranskan kisaan sain luotto-cädin, pitkäaikaisen fysiikka- ja mentaalivalmentajani Terhin. Meillä oli hyvä sapluuna viikoksi, vaikka vikalla rundilla ei tullut toivottua tulosta. Otin kisapäivinä ennen rundia niin monta kiveä käsiini kuin sydämellä asioita huoletti ja heitin ne jyrkältä kielekkeeltä alas mereen. Meri on kiehtova, mutta samalla pelottava. Sitä ei voi hallita, eikä se myrskyä ikuisesti.

Tällaisilla pienillä jutuilla olen hakenut omaan mieleeni ja peliini rentoutta. Hyvä asenne on puolet tuloksesta. Yhtä tärkeää on toki myös osaaminen pelissä.

Saan seurata vierestä myös aviomieheni Roopen kehitystä golfarina. Se on suuri etuoikeus ja rikkaus. Olen ollut vieraana hänen valmennustunneillaan Mika Piltzin, Kevin Smeltzin, Sean Hoganin ja viimeisimpinä David Leadbetterin luona. Aina on huippua seurata vierestä. Videolla ja faktana asiat voivat näyttää niin simppeleiltä, mutta todellisuudessa on toisin. Ihminen on kokonaisuus; uuden oppiminen ja sisäistäminen eivät tule hetkessä. Sillä tiellä on uskottava ja vaan uskottava.

Timo Rauhalan kanssa olen oppinut heittäytymistä ja isoa luottamista toiseen. Olen saanut hänen opeillaan itsestäni monia kertoja irti hirvittäviä voimavaroja; lyönyt puhtaammin ja pidemmälle, aistinut upealta tuntuvan lähipelilyönnin. Svingi on liike, mutta joskus puutteellisen tekniikan takia oikeaa tunnetta ei vaan löydy. Silloin valmentajat ovat elintärkeitä pelaajille, mutta eivät jumalia.

”OMA PELI PITÄÄ OMISTAA”


Oma peli pitää omistaa. Kokoa itsellesi hyvä työkalupakki. Kumia ei voi paikkailla ikuisesti. Golf-sielu etsii aina uutta rengasta, joka pyörii kitkattomasti. Anna vaan paineiden pysyä siellä renkaiden sisällä 🙂

Golf on niin henkinen peli, että se on pienoisuudessaan vähän niin kuin elämä. Pikkutytöstä asti golfia pelanneena peilaan sen kautta asioita myös elämässäni. Jos parisuhteessa ei ota välillä yhteen, niin miten voi oppia itsestä tai toisesta. Jos ei ole lapsen kanssa läsnä, niin miten voi huomata pienokaisen hymyn tai jännittää metsänpeikkoa tai leikkiä lohikäärmettä. Siis se läsnäolo tähän hetkeen on kaiken a ja o – ei asioiden murehtiminen tai tilanteiden ennakoiminen.

Kaikki haasteet elämässä syventävät ymmärrystä itsestä. Osaan nyt arvostaa kaikkia niitä kokemuksia, joita olen saanut golfin kautta. Olen pelannut urani aikana n. 15 majoria. Ne ovat olleet kaikki hienoja ja arvokkaita kokemuksia. Niitä olisi hienoa saada vielä paljon lisää.

Kannustetaan me golf-kansa sisukkaasti niin klubipelaajia, uusia harrastelijoita lajin pariin kuin myös huipulle tähtääviä juniori-golfareita sekä ammattilaisia tässä hienossa ja niin ainutlaatuisessa pelissä!

Iloisin terveisin

Minni